Ajankohtaista koronaviruksesta ja kassan palveluajoista

Koronavirus vaikuttaa olennaisesti myös Työttömyyskassa Finkan jäsenistöön ja heidän työtilanteeseensa. Tilanne tulee siten näkymään myös Työttömyyskassa Finkassa. Kassa tekee kaikkensa turvatakseen ydintehtäviensä sujumisen poikkeusolosuhteissa. Hakemusmäärien kasvu tulee ruuhkauttamaan kassan käsittelytilannetta. Pyydämme jäsenistöltämme tämän suhteen kärsivällisyyttä.

Turvataksemme käsittelyresurssit pyydämme välttämään tarpeettomia yhteydenottoja kassaan. Ennen yhteydenottoa pyydämme tarkistamaan, löydätkö kysymykseesi vastauksen kassan kotisivuilta tai Työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivuilta osoitteesta www.tyj.fi.

Kassa rajoittaa myös puhelinpalvelua 1.4.2020 lukien, ja uudet puhelinpalveluajat ovat tiistaisin JA torstaisin kello 10-14. Tällä pyrimme ohjaamaan resurssimme ensisijaisesti hakemusten käsittelyyn. Pahoittelemme muutoksista aiheutuvaa haittaa.

 

Jäsenpalvelupuoli (jäsenyysasiat) on ruuhkautunut. Vastaamme viesteihin mahdollisimman pian. Jos asiasi koskee suorajäsenen jäsenmaksun maksamista, kassa joustaa mahdollisuuksien mukaan. Liiton jäsenmaksuasioissa ole yhteydessä omaan liittoosi.

 

Työnteon keskeytyminen tai peruuntuminen koronaviruksen vuoksi
Jos työntekosi keskeytyy tai estyy koronaviruksen vuoksi, mutta et itse sairastu, voi kyseessä olla lomautukseen rinnastettava syy. Työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus 14 vuorokautta työnteon keskeytymisen alkaessa. Mikäli keskeytys jatkuu, voi työnantaja lomauttaa sinut. Tällöin sinun tulee ilmoittaa TE-toimistoon työnteon keskeytymisestä lomautuksen / lomautukseen rinnastettavan syystä ja käynnistää työnhaku. Lomautuksen ajalta voit hakea päivärahaa kassasta.
https://finka.fi/ansiopaivaraha/ansiopaivarahan-hakeminen/
https://finka.fi/ansiopaivaraha/lomautus/

Satunnaiset keikkapäivät ja niistä saatu palkka ilmoitetaan hakemuksella kuten tähänkin asti. Mikäli peruutuneen keikan osalta on haettu Kelan tartuntatautipäivärahaa, tulee myös siitä ilmoittaa hakemuksella.

 

Ensimmäisen hakemuksen käsittelyn nopeuttamiseksi, toimitathan palkkatodistuksen työttömyyskassojen palkkatodistuslomakkeelle tehtynä. 

Lomakkeen voit ladata tästä Palkkatodistus

 

 

 

Karanteeni ja tartuntatautipäiväraha
Jos sinut tai alle 16-vuotias lapsesi todetaan alistuneen yleisvaaralliseen tartuntatautiin ja sinut tai alle 16-vuotias lapsesi asetetaan karanteeniin ja sinulle aiheutuu ansionmenetystä, sinulla voi olla oikeus saada tartuntatautipäivärahaa.
Mikäli olet osa-aikatyössä ja saat soviteltua ansiopäivärahaa, tartuntatautipäiväraha ei estä ansiopäivärahan maksamista, mutta se vähennetään päivärahasta. Muistathan ilmoittaa haetuista / maksetuista sosiaalietuuksista hakemuksella.
Tartuntatautipäivärahaa haetaan Kelalta.
https://www.kela.fi/tyonantajat-tartuntatautipaivaraha

 

Sairastuminen päivärahalla
Jos sairastut ja saat ansiopäivärahaa, jatka päivärahan hakemista normaalisti. Lyhyt, alle 10 päivän sairastuminen ei estä päivärahan maksamista. Mikäli sairauslomasi kestää yli 10 päivää, hae sairauspäivärahaa Kelalta. Tällöin kassa voi maksaa ansiopäivärahaa Kelan sairauspäivärahan omavastuuajalta, tiettyjen edellytysten täyttyessä.
https://www.kela.fi/sairauspaivaraha

 

Edunvalvonnallisissa asioissa saat lisätietoja omasta liitostasi:
https://www.muusikkojenliitto.fi/koronavirusepidemia/
https://journalistiliitto.fi/
https://www.nayttelijaliitto.fi/

LIITY JÄSENEKSI E-ASIOINTI

Työttömyyskassa Finka
Ratavartijankatu 2 B, 00520 Helsinki

Puhelinpalvelu:
09 8689 400

Etuuksiin liittyvät kysymykset:
ansioturva@finka.fi

Jäsenyyteen liittyvät kysymykset:
jasenyys@finka.fi